perjantai 28. lokakuuta 2011

Housuja

Parit housut OB:n "Modern girl" kaavalla. Raidalliset velourhout tein ns. oikeilla mitoilla ja sovittaessa jouduin toteamaan että leveyttä on aika reippaasti. Kangasta oli hiukan niukalti, joten päätin jatkaa vyötäröä resorilla. Sopivaa resoria ei kotoa löytynyt, joten lähdin hakemaan sitä Triteksiltä ja samalla reissulla tarttui mukaan myös petrooli gollege (sekä pari raita trikoota), josta tein toiset housut. Gollegehousuja kavensin takakappaleesta sentin verran ja leikkasin ilman saumavaroja ja koko on huomattavasti parempi. Piristykseksi lisäsin toiseen sivusaumaan pätkän heppanauhaa
.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti